Bears hävisi myös toisen ottelunsa, tällä kertaa karhuntaljan nylkijänä toimi nousijajoukkue Vantaan TAFT. Ottelu pelattiin hienoissa puitteissa Vantaan ISS-Stadionilla ukonilman ja rankkasateen siivittämänä.
Bears aloitti pisteiden teon kenttäpotkumaalilla, mutta tämän jälkeen TAFT löysi Bearsin puolustuksen heikot kohdat ja onnistui hyödyntämään myös erikoispelit maksimaalisesti. Toisella jaksolla Bears selvästi ryhdistäytyi, mutta kotijoukkue onnistui katkaisemaan takaa-ajolta siivet hyödyntämällä jälleen Bearsin käsittämättömän erikoistilannepelaamisen ja heikon taklaustaidon. Lopussa TAFT vielä kaunisteli numeroita ponnettoman onside-aloituspotkun jälkeen.
TAFTin aseet olivat erinomainen taisteluilme, hyvin harjoitellut/harjoitetut pelikuviot ja kova halu näyttää. Lisäksi TAFTin amerikkalaisvahvistukset Ben Jones ja Donovan Williams näyttivät vaarallisuutensa ja taistelutahtonsa. Pelinrakentaja Miro Kadmiry näytti myös hyvää peliälyä ja teräviä otteita.
Bearsin lähtö otteluun oli luokaton. Etenkin toisella neljänneksellä Bearsilla oli avoimet ovet ja vikkelät Vantaalaiset käyttivät Bearsin löysyyden hyväkseen. Hyökkäys aloitti hyvin, mutta toinen neljännes oli siltäkin heikko. Toisella jaksolla selkä seinää vasten Bears sai hyvä vaihteen päälle sekä juoksu, että heitto-osastolla, mutta puolustuksen ja erikoispelaamisen vaeltaessa varjojen mailla jäi voitto vain haaveeksi. Bearsin valonpilkkuja ottelussa olivat Samu Sjövallin ja Nate Lewis vahva juoksupeli ja Tommy Oksan näyttävät kiinniotot - myös hyökkäyksen linja hoiti oman tonttinsa kohtuullisesti. Puolustuksesta ei voida oikeastaan mainita kenenkään erityisesti onnistuneen roolissaan.
Ykkösdivisioonan tilanne vaikuttaa mielenkiintoiselta. Bearsin alku sarjassa on ollut hankala sekä peli-ilmeen, että etenkin hyökkäyksen loukkaantumisten ja poissaolojen vuoksi. Kausi on vielä alkuvaiheessaan, mutta Bearsin leirissä on nyt haastetta miten käännetään tappiot voitoiksi ja etenkin miten saadaan hieman peli-ilmettä kirkastettua. Tämän tiimoilta Bears-leirissä vietetäänkin varmasti tiukka viikko ennen ensi lauantain Kouvola-peliä.