Bears kärsi tappion Helsinki 69ersille launataina 19.6. Urheilukeskuksen uudella kotikentällä. Bears kaatui hyökkäyksen totaaliseen tehottomuuteen.
Bearsilla juoksupeli oli alussa vahvaa, mutta maaliin asti ei palloa saatu. Kun tällä kertaa heittopelistä ei saatu tarvittavaa tukea oli tulos nähdyn kaltainen. Puolustus onnistui jälleen kohtuullisesti pitäen vastustajan kahdessa maalissa. Totuuden nimissä 69ersinkaan ei tarvinnut esittää ihmeitä ottelussa. Seuraavaan otteluun Bears lähtee silti toiveikkaana, kun pari puuttuvaa lenkkiä saadaan hyökkäykseen mukaan.
Ottelun alussa loukkaantunut Timo Vilja jäänee sivuun näillä näkymin pidemmäksi aikaa, ollen toinen vakavemman jalkavamman kaudella saanut pelaaja. Bears pyrkii vielä täydentämään ryhmäänsä loppukautta ajatellen sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.
Bears kohtaa Urheilukeskuksessa kauden komeetan, Vantaan TAFTin sunnuntaina 4.7. Bears hävisi selvästi ensimmäisen kohtaamisen, mutta lähtee nyt haastamaan vantaalaiset tärkeässä ottelussa. Ottelu alkaa 17.00.