Bearsin b-juniorit siirtyivät oman lohkonsa kärkipaikalle voitettuaan kotona Trojansin. Trojansin linja- ja pelinrakentajapelioli odotetun vahvaa ja osaavaa, mutta miehistövajeestä kärsinyt vierasjoukkue ei jaksanut taistella vikkelämpien porilaisten kanssa koko peliaikaa.
Bearsin voiton avaimet löytyivät puolustuksen kovasta pelivireestä ja hyökkäyksen näyttävistä yksilösuoristuksista. Armotta vastustajaa taklanneet porilaiset saivat pidettyä Trojansin juoksupelin hyvin aisoissa, vaikka linja tekikin sille hyviä aukkoja. Agressiivisuus ja intensiivisyys olivat hyvää luokkaa ja laskivat vastustajan pelihaluja.
Bearsin kaikki kaikessa oli jälleen periksiantamaton ja kekseliäs pallonkantaja Topias Holopainen, joka pujotteli ja kantoi puolustajia mukanaan kolmen maalin verran. Myös puolustuksessa Holopainen oli varsin pitelemätön ja ansaitsee ehdottomasti ottelun MVP pelaajan tittelin. Virallisten tilastojen puuttuessa ei tarkkaa kolmen ottelun maalimäärää Holopaiselle ole tiedossa tällä hetkellä, mutta Bearsin maaleista hän on tehnyt suurimman osan.
Myös Bearsin heittopeli osoitti lievää heräämistä. Pelinrakentaja Nicolas Sandhun itseluottamus alkaa rujon alun jälkeen löytyä ja se tarkoittaa lisää ruokaa taitaville laitahyökkääjille. Kiinniottojan merkkauttivat niin Jesse Lahti, Aleksi Nummelin kuin Tony Sadhukin. Maalin makuun pääsivät myös RB Tommy Oksa ja LB Sami Huhtanen Fumblen jälkitilanteesta. Linjamiehille myös iso kiitos ansiokkaasta kahteen suuntaan raatamisesta, osalle myös vähän oudoilla pelipaikoilla.
Puolustuksesta pitää vielä erikseen mainita Paavo Henrikssonin erinomainen peli. LB tontilla pelannut Henriksson merkkautti eniten tärkeitä ja napakoita taklauksia ottelussa ja alkaa vähitellen löytämään rooliaan puolustuksessa. Myös maajoukkuemies Riku Kuusiston panos sekä Centterinä, että puolustuksen linjassa oli näkymätön, mutta tärkeä. Puolustuksesta ei voi ylipäätään sanoa pahemmin mitään negatiivista.
Launtaina 2.8 Bears matkaa Helsinkiin kärkikamppailuun Wolverinesia vastaan. Panoksena ei enempää eikä vähempää kuin lohkovoitto. Lohkovoitolla Bears saisi huilitauon puolivälieriin ja kotiedun välieriin. Molemmat asiat olisivat erittäin tärkeitä kapealla 17 pelaajan rungolla pelaavalle joukkueelle, joskin runko on tällä kertaa erittän laadukas. Toivotaan, että pojat jaksavat jatkaa voittojen tiellä loppuun asti ja palauttavat Bearsin sm-mitalikantaan viiden vuoden tauon jälkeen. 2003 Bearsin b-junnut ottivat sm-pronssia, silloin jopa vielä kapeammalla materiaalilla n. 14-15 pelaajalla.