Bears pystyi hyödyntämään kotiedun välierässä ja kukisti Oulun toistamiseen kotona. Ottelu ei ollut aivan yhtä tiukka kuin aiemmin vastaava kohtaaminen ja lopulta Bears voitti varsin selvästi. Lopussa Bears antoi myös peliaikaa toiselle pelinrakentajalle Nicolas Sandhulle.
Jimmie Russell heitti kolme maalia ja teki itse yhden Nicolas Sandhun heitosta. Markus Kivero juoksi maalin ja Tony Sandhu otti kaksi maalia kiinni. Lisäksi Akseli Fonsen onnistui epäonnistuneen punt-yrityksen jälkeen puijaamaan koko oululaispuolustuksen ja teki maalin. Ville Penttilä teki yhden heittomaalin.
Oululaisten parhaana palkittiin RB Olli Mämmelä ja Porin parhaana Jimmie Russell. Lisäksi palkittiin kauden mittaan kehittynyt ja nuorten maajoukkueen avauskenttään murtautunut DL Riku Kuusisto, joka epäonnekseen loukkasi kätensä ottelussa ja joutuu katselemaan finaalin sivurajalta. Porin puolustuksessa loistivat Matias Niekka, Xavier Andre, Akseli Fonsen ja Timo Vilja. Päivän paukuista vastasivat Juho Wiren ja nuori Sebastia Heilä, joka pamautti Oulun pallonkantajalta lähes tajun kankaalta. Kimmo Mattila hiillosti hyvin Oulun QB Lauri Parviaista, jolla ei ollut ihan paras päivä sunnuntaina.
Ensi lauantaina on sitten kauden kliimaksi kun karhulauma matkustaa jälleen Lappeenrantaan. Viime kerrasto on toivon mukaan otettu opiksi ja saadaan kaikki äijät bussiin ja ollaan hieman paremmin hereillä otteluun. Panoksena on kuitenkin Spagettimalja, joka on viimeksi tuotu saunailtaan vuonna 2002. Tuolloin Bears kukisti juuri Rajaritarit.