Pori Bearsille Nuoren Suomen paikallistukea! (11.12.2008)
Pori Bears ry. on saanut 1000€ lasten liikunnan kehittämistukea urheiluseuratoimintaan vuonna 2008. Urheiluseurojen kehittämistuen tavoitteena on kehittää seuratoimintaa niin, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori voisi kokea olevansa tärkeä ja nauttia liikkumisesta urheiluseurassa.
Pori Bearsin hanke ALOITA AMERIKKAINEN JALKAPALLO sai 1000€ nuorten harrastustoiminnan käynnistämiseen tai lisäämiseen, kohderyhmänä 13-19 vuotiaat pojat.
Tukipäätöksen perustelut kuuluvat seuraavasti: " Nuorisotoimintaan uudella sykkeellä panostava Bears on vakavasti uusein harrastajien asialla. Varusteet ovat aluksi välttämätön hankinta ja se ei saa muodostua harrastamisen esteeksi. Projektin myötä amerikkalaisen jalkapallon kokeileminen on helppoa ja tapahtuu turvallisessa ympäristössä. Nuorten ottaminen mukaan harjoituskapteeneiksi on hyvä tapa saada heidät mukaan"
Viimeinen lause viittaa käytäntöön ottaa nuoret mukaan vastuullisiksi harjoitusten organisoinnissa. Harjoituskapteenien tehtävä on Bearsissa huolehtia, että pukukopit ovat käytettävissä, huolehtia alkuverryttelyistä sekä pitää kirjaa osanottajista ja sääntöjen noudattamisesta. Tällä menettelyllä Bears uskoo nuorten ottavan enemmän vastuuta oman seuran toiminnasta ja sitä kautta oppivan hyödyllisiä taitoja myös elämän myöhempiä vaiheita ajatellen.
Ensimmäiset harjoituskapteenit on nimetty tammikuun loppuun asti: Nicolas Sandhu 17v ja Tommy Oksa 18v.
Seuratoiminnan kehittämistukea jaettiin 464 000 €. Sitä haki 863 urheiluseuraa ja sitä myönnettiin 373 hankkeelle.
Bears kiittää luottamuksesta hanketta ja toimintaansa kohtaan. Tuki tullaan käyttämään viipymättä uusien varusteiden hankkimiseen seuran käyttöön. Rahan ansiosta seura saa käyttöönsä varusteita lainattavaksi pelaamistaan aloittaville, jolloin harrastuksen aloittamisen ja jatkamisen kynnykseksi ei muodostu heti alkuunsa varusteiden puuttuminen.