Bears mukaan a- ja b-junioreiden sarjoihin (17.01.2009)
Bears pelaa a-junioreiden ja b-junioreiden sarjoissa kaudella 2009. Bearsin joukkueet pelaavat a- ja b-junioreiden 1-divisioonaa. A-junioreiden divariin osallistuvat lisäksi Kouvola ja Lappeenranta. Sarjassa joukkueet pelaavat keskenään ja lisäksi pelataan loppuottelu.
B-junioreiden sarjassa on myös paikallismielenkiintoa, kun vastustajia on Kouvolan lisäksi sekä Raumalta että Seinäjoelta.
Bearsissa harkittiin pitkään myös sm-sarjaan osallistumista, mutta lähinnä linjamiesten rajallinen määrä junioreissa vaikutti sarjojen valintaan. Divisioonat pelataan 7vs7 muodossa, eikä 5vs5 muodossa, kuten aiemmin, joten peli on lähempänä oikeaa 11 vs 11 pelimuotoa. A-junioreiden sarja pelataan huhti-toukokuussa ja b-junioreiden sarja kesäkuusta elokuuhun.
Bears tavoittelee myös lähinnä D-ikäisten joukkueen perustamista keväällä 2009. D-junioreissa pelaavat 13-14-vuotiaat pojat. Pelaamisesta kiinnostuneet 1994-1996 syntyneet tai heidän huoltajansa voivat olla yhteydessä joukkueen valmennusvastaavaan Teemu Niemelään puh. 041-4422015.