Uusia pelaajasitoumuksia Bearsin edustusjoukkueeseen (13.02.2009)
Bears täydentelee kesän kokoonpanoaan hiljalleen kun pelaajien tilanteet ja suunnitelmat selkiintyvät. Puolustuksen linjassa jatkavat kokeneet karhut Timo Vilja ja Jari Kauhanen. Timo Vilja on joukkueen kokeneimpia pelaajia ja viihtyy pääosin puolustuksen endinä. Ajoittain hänet voi bongata myös Tight Endin paikalla hyökkäyksessä. Viljan ura on alkanut Bearsissa jo vuonna 1993, jonka jälkeen hän pelasi mm. Pyynikki Patriotsissa ja Turku Trojansissa.
Bearsin puolustuksen linjassa jo vuodesta 2002 nähty Jari Kauhanen jatkaa pelaamistaan ja täydentää Bearsin linjapeliä. Kauhanen kertoo olevansa motivoituneempi pelaamaan kuin vuosikausiin, joten häneltä on odotettavissa raivokasta pelaamista lähinnä linjan keskustassa.
Merkittävää vahvennusta on tulossa myös tukimiesosastolle, kun konkari Jarno "Jamo" Rosnell on niin ikään aloittanut omatoimisen harjoittelun joka tähtää pelaamiseen Bearsissa kesällä 2009. Nykyään Porissa pääosin asuva Rosnell muistetaan erityisesti kaudelta 2007, jolloin hän teki selvää jälkeä 1.divisioonan juoksuhyökkäyksiä vastaan. Rosnell on kovaa pelaava, nopea ja isokokoinen, joten kyseessä on profiilipelaaja Bears-puolustukseen ja hyvä esimerkinnäyttäjä nuorille joukkueelle.
Niin ikään "vanhempaan kaartiin" kuuluva Tero Järvenpää palaa tositoimiin. Viimeksi liigakaudella 2004 pelannut Järvenpää tekee yllävänkin paluun joukkueeseen. Järvenpää on tervetullut lisä Bearsiin. Järvenpää muistetaan reippaana taklaajana ja sinnikkäänä loppuun asti pelaajana. Lopullinen rooli ja pelipaikka on vielä hieman arvoitus, mutta löytynee boxista tai sen liepeiltä.
Bearsissa odotellaan vielä muutaman pelaajan lopullista päätöstä, mutta joukkue on pääosin kasassa. Ulkomaalaispelaajien osalta tähdätään yhden pelaajan hankkimiseen. Toistakaan ei täysin olla poissuljettu, mutta tältä osin päätös tehdään vastaa kauden alla tai sen kuluessa.