A-junioreille avausviikonlopusta voitto ja tappio! (16.04.2009)
Bears avasi kauden lauantaina 18.4. Helsingin Velodromilla voitokkaasti. Vastaan asettunut Lappeenrannan Rajaritarit ei pysynyt Porilaisten Marssin tahdissa, vaan Bears latoi taululle 0-32 (0-26) lukemat. Ottelussa olivat kunnostautuneet hyökkäyksessä erityisesti QB Nicolas Sandhu ja hyökkäyksen linja sekä joukkueen puolustus kokonaisuutena pitämällä puhtaan nollan taululla. Lisää raporttia saadaan varmasti, kunhan joukkue saapuu kotiin. Kuulemma kova tuuli oli vaikuttanut kovasti pelin kulkuun, ja muutoinkin peli-ilma lienee ollut varsin kolea. Onnittelut A-karhuille loistavasti sujuneesta kauden avauksesta.
Sunnuntain ottelussa vastustaja Kouvola Indians vei pisteet numeroin 36-20 (22-20). Bears taisteli loppuhetkille asti voitosta, mutta muutamat hötköilyt ja virheet kentällä ja sivurajalla maksoivat voiton. Kouvola johtaa sarjaa kahdella voitolla, Roosters lienee kakkosena maalierolla, Bears kolmantena ja Rajaritarit pitää perää. Viimeisissä otteluissa Bears- Roosters ja Kouvola - Rajaritarit ratkaistaan loppuottelupari. Jos Bears kykenee voittoon, on sillä ehdottomasti mahdollisuus taistella Kouvolaa vastaan uudelleen 1.divarin voitosta, mutta kantona kaskessa on vielä nimivahva ja perinteikäs Roosters.
Kouvola avasi pelin heti näyttävällä heittopelillä ja jatkoi sitä menestyksekkäästi läpi ottelun. Veljekset Lautamatti kynäilivätkin valtaosan vierailijoiden pistesaaliista. Apurina hääri kookkaampi veijari Ville Lindsten. Kolmikko ratkaisikin ottelun lähes keskenään henkilökohtaisella panoksellaan ja taidoillaan.
Porilaisille ottelun alku oli nihkeä, mutta päästyään otteluun mukaan pelinrakentaja Nicolas Sandhu alkoi löytää sekä Aleksi Nummelinin että Teemu Jokisen laidoiltaan. Tommy Oksan juoksut ja Sandhun oma eteneminen toivat myös pisteitä ja jaardeja. Pisteitä tahkottiinkin tasatahtiin koko ensimmäinen puoliaika.
Toisella puoliajalla Bearsin hyökkäys ei päässyt enää kunnolla vauhtiin ja syötönkatko ja säkki katkaisivat karhun kynnet. Kouvola kaunisteli sinnikkäällä yrittämisellä lukemia vielä loppuhetkillä. Bearsin puolustus pelasi erittäin hyvin keskivaiheen. Aivan ottelun alussa ja lopussa myös puolustus oli vaikeuksissa. Puolustuksen päivän nimiä olivat endinä loistanut Teemu Jokinen, tukimiehistä vikkelä Paavo Henriksson ja takamies Oksa joka jakoi varsin napakoita iskuja läpi ottelun pallonkantamisen ohessa. Parivaljakkona Micke Niekka pelasi myös kovaa, mutta loukkasi itseään pariinkiin otteeseen ottelun tiimellykssä. Linjassa Riku Kuusisto ja Tomi Hakala raatoivat kahteen suuntaan.
Poissa pelistä olivat harmittavasti Topias Holopainen flunssan ja Jesse Lahti selkäkivun vuoksi, sekä pitkäaikaispotilaat Santeri Paattimäki ja Antti Venho. Mitenkään paikallaolijoita väheksymättä näistäkin pelaajista olisi varmasti ollut apua Intiaanin päänahan saalistuksessa, mutta pelaajapulaan ei joukkue tänään kaatunut kun pukeissa oli kuitenkin 19 pelaajaa.
Yleisöä oli löytänyt paikalle myös Karhuhallin parven täydeltä, joka loi omaa tunnelmaansa otteluun. Tervetuloa myös ensi sunnuntaina kaikki paikalla seuraamaan Roosters-ottelua. Ottelu alkaa tuolloin 20.00.