Bears päätti a-junioreiden divarin runkosarjan voitolla Helsingin punakoneesta Roostersista. Ottelussa edettiin alussa tasaisen tehottomasti, kunnes Roosters ensimmäisen puoliajan lopuksi pääsi pitkällä heittopelillä johtoon. Bears tuskaili hyökkäyksen virheiden kanssa, kunnes lopussa ketsuppipullo tyhjeni kunnolla ja kotijoukkueen onnistui kääntää ottelu itselleen. Maalinteossa onnistuivat Teemu Jokinen heiton kiinniotolla ja Tommy Oksa Juoksupelillä. Lisäpisteistä vastasivat Oksa ja Aleksi Nummelin. Nicolas Sandhu viskeli heittomaalin ja yhden lisäpisteeseen johtaneen heiton. Puolustuksessa taklaukset jakaantuivat tasaisesti.
Roostersin aseita olivat vahva juoksupuolustus ja tehokas heittopeli. Roostersin onnistui useasti edetä hyvin kentällä, mutta kovin yksipuolinen hyökkäyspeli hyytyi usein redzonelle tai ennen sitä. Roostersin puolustus piti pitkään Bearsin pois maalialueelta. Hivenen vähäväkinen Roosters kuitenkin hyytyi loppua kohti ja ote luisui kotijoukkueelle.
Bearsin hyökkäyksessä oli alussa tosi tahmeaa, heitot eivät tarttuneet laitahyökkääjien käsiin, linja ei saanut raivattua tilaa ja punainen puolustaja oli liian aikaisin kiinni keskushyökkääjän varusteissa. Toisella puoliajalla ja etenkin lopussa tahti muuttui. Nicolas Sandhu löysi rauhallisuutta peliinsä ja heitot alkoivat napsahdella kohdalleen. Näyttäviä kiinniottoja napsivat Aleksi Nummelin, Teemu Jokinen, Jesse Lahti ja Ilpo Koski. Tommy Oksa ja Samu Sjövall etenivät pallon kanssa välillä hyvin, välillä ei. Linjassa oli tällä kertaa ylitarjontaa pelaajista, joten miehiä saatiin hyvin kierrätettyä. Riku Kuusisto ja Aleksi Vihonen raatoivat vanhempina kahteen suuntaan. Aleksi Vihoselle peli oli uran ensimmäinen ja sujui melko lupaavasti.
Puolustuksessa nähtiin paljon pelaajia uusilla pelipaikoilla. Parhaiten onnistuivat Endit Vihonen ja Topias Holopainen, jonka nopeus oli valttia. Tukimiehinä Joni Kotro pelikovuus oli hyvä. Takakentällä oli hieman normaalia vaikeampi päivä. Roostersin maali syntyi selvästä nukahduksesta ja muutenkin punaiset laitahyökkääjät napsivat roikkupalloja välillä aivan porilaisten nenän edestä. Lopussa kuitenkin tarvittava tarkkuus löytyi kruununa Oksan pelin lopullisesti ratkaissut syötönkatko. Ville Setälän taklauksissa oli usein hyvää agressiivisuutta.
Pelit jatkuvat voiton myötä niin, että Roosters palaa revanssi mielessä pelaamaan välierää Poriin vappuviikonloppuna, tulossa mielenkiintoinen uusinta. Tahollaan Kouvola ja Lappeenranta selvittävät toisen finaalijoukkueen, Kouvola on selvä ennakkosuosikki.
Välierä Bears- Roosters Karhuhallissa sunnuntaina 3.5. klo 16.00. Vapaa pääsy tervetuloa!