Edustusjoukkue 2009: Kauraoja täynnä nuoruuden intoa! (30.04.2009)
Bears-ikoneihin lukeutuva Ville "Frank" Kauraoja jatkaa pelaamistaan kaudella 2009. Viime kaudella ajoittain vähäiselle peliajalle jäänyt monitaituri uhkuu jälleen kovaa pelihalua ja on panostanut runsaasti harjoitteluun kevään mittaan. Bearsiin Kauraoja tuo tarvittavaa kokemusta ja rauhallisuutta puolustuksen ja mahdollisesti myös hyökkäyksen puolelle.
Kauraojan panosta ja kokemusta tullaan käyttämään pääosin tukimiehen tontilla, mutta myös muilla pelipaikoilla. Hän tuleekin näyttämään esimerkkiä nuoremmilleen pelin- ja tilannelukutaidoillaan. Lisäksi peliasenne on "Frankilla" aina kovaa luokkaa. Vastoin kaikkia oletuksia on Kauraoja vuosittain löytänyt peliinsä uusia ulottuvuuksia ja näyttänyt kyntensä kovissa peleissä. Fysiikan ollessa kohdallaan, odotetaan häneltä merkittävää panosta ensi kauden joukkueessa.
Pukukoppi- ja bussimatkapelaajana Kauraojan avut ovat myös kiistattomat. Hän luo joukkueeseen rentoutta ja hyvää henkeä luottamalla omaan ja joukkueen tekemiseen. Hän osaa kannustaa nuorempiaan ja antaa tarvittaessa rakentavaa kritiikkiä sekä muiden, että omasta tekemisestä. Väistämätöntä onkin, että Kauraoja toimii junioreiden valmennustehtävissä kuluvalla kaudella.
Aikaisemmin uutisoitu Jarno Rosnellin paluu tukimieheksi ei toteudu. Rosnell joutuu vetäytymään projektista työ- ja siviiliesteisiin vedoten ja asia on sovittu hyvässä yhteistymmärryksessä. Rosnellin tilalle haetaan parhaillaan mahdollisimman kovaa ulkomaalaisvahvistusta, jonka odotetaan liittyvän mukaan touko-kesäkuun vaihteessa. Lisäksi 1-3 kokeeseen kaartiin kuuluvaa pelaajaa miettii lopullista päätöstä pelaamisesta kesällä.
Joukkueen kokoonpanon vielä hieman eläessä, harjoituskokoonpanoon kuuluu kuitenkin tällä hetkellä yli 40 pelaajaa. Mukana on iso joukko omia juniori-ikäisiä pelaajia, joista osa kuitenkin keskittyy kesän aikana enemmän mm. b-junioreiden peleihin, osan saadessa vastuuta jo miesten joukkueessa. Joukkue aloittaa tiiviin yhteisharjoittelun toukokuun alussa mukanaan yksi ulkomaalainen. 1-2 ulkomaalaista liittyy joukkueeseen myöhemmin ja lopullisessa harjoitusvahvuudessa tulee olemaan n. 45 pelaajaa. Kausi alkaa 31.5. kotiottelulla Northern Lightsia vastaan. Tätä ennen pelataan 1-2 harjoitusottelua.