Bearsin edustusjoukkue koki tappion Kuopiossa pelatussa välierässä Steelersia vastaan. Ottelun lopputulos 34-16 (21-7).
Bearsin kautta voisi äkkiseltään luonnehtia pieneksi pettymykseksi kahden Spagettimaljan jälkeen, mutta totuus löytyy pintaa syvemmältä. Alkukaudesta joukkue pystyi voittamaan vastustajansa pääsääntöisesti, kun taas loppukaudesta meno oli hyvinkin tukkoista. Vireen katoaminen lähes täydellisesti on seikka jota on syytä pohtia seurassa tarkemmin ja yrittää tehdä joka rintamalla asiat jatkossa hieman laadukkaammin.
Bearsin joukkue oli toki hieman nuorempi kuin edellisillä kausilla ja nuoria nousi esiin vastuunkantajiksi koko kauden ajan. Selvää kuitenkin on, että osin B- ja C-juniori-ikäisiä ja useita vanhempia rookie-pelaajia sisältäneeltä joukkueelta esitys oli kuitenkin vähintään kohtuullinen. Joukkueen ulkomaalaiset kantoivat paljon vastuuta ja onnistuivat myös kiitettävästi, vaikka virheitä sattui silläkin rintamalla.
Alun perin Bears suunnitteli kauteen lähtemistä ilman ulkomaalaisvahvistuksia. Toisin kuintekin kävi. Muutamat ratkaisevat loukkaantumiset ja pelaajien yllättävätkin esteet ennen kauden alkua johtivat peräti neljän ulkomaalaisen hankintaan. Ratkaisua voidaan pitää osittain oikeana, mutta myös kritiikki asian ympärillä on ymmärrettävää lopputuloksen valossa. Loppujen lopuksi jokaista vahvistusta tarvittiin kipeästi peleissä, sillä ilman heitä pelin tason ylläpitäminen olisi ollut ajoittain turhan kokemattomien harteilla ja pelaajien motivaatiotason ylläpitäminen hankalaa.
Tilinpäätöstä kauden urheilullisesta puolesta lisää lähiaikoina ja lähiviikkoina myös tiedotusta Bearsin tulevan kauden kuvioista.
B-junioreiden kausi jatkuu vielä yhdellä ottelulla Seinäjokea vastaan lähiaikoina, kun pelipäivä saadaan sovittua.
Kiitos kaikille kauden aikana aktiivisesti mukana olleille ja luonnollisesti koko joukkueelle loppuun asti yrittämisestä. Muistorikas kesä jälleen takanapäin - kohti uutta!