kotiottelut
uutiset

Bearsin edustusjoukkueen runko kasassa - valmentaja Yhdysvalloista! (09.12.2009)

Pori Bearsin kauden 2010 joukkue alkaa pikkuhiljaa muodostua. Pelaajarunko muodostuu pääosin omista kasvateista, Raumalta mukaan liittyy kolme pelaajaa. Raumalaisista Juho Huttunen vahvistaa vuoden tauon jälkeen hyökkäyksen linjaa. Puolustuksen puolelle raumalaisista siirtyvät Tomi Venttola ja Marko Savolainen.

Pelaajasopimuksia joukkueella on tällä hetkellä kasassa reilut 30 ja ennen vuoden vaihdetta ja kevään mittaan tehdään vielä muutamia sopimuksia suomalaisten kanssa. Ulkomaalaisvahvistuksista Xavier Andre hoitaa jo valmennustehtäviä ja jatkaa kesällä pelejä. Yhdysvalloista hankitaan lisäksi 1-2 pelaajaa ja lisäksi seurassa harkitaan taloustilanteen raameissa vielä yhtä EU pelaajaa kaudelle 2010. Alustava pelaajalista julkaistaan Roster-osiossa lähipäivinä.

Bearsin päävalmentajaksi saapuu Yhdysvalloista James J. Fayed III. JJ:n meriittilistalta löytyy mm. Team USA, Minor League joukkueita ja mielenkiintoisena meriittinä vierailevana QB-valmentajana osallistuminen Dallas Cowboysin harjoitusleirille. JJ on viihtynyt pääasiassa hyökkäyksen koordinaattorina ja lajitietämys etenkin hyökkäyksen puolelta on huippuluokkaa. Lisäksi hän on valmentanut useana vuonna hyökkäyksen linjamiehiä. JJ saapunee Suomeen maaliskuussa. Tähän asti joukkue valmistautuu kauteen Xavier Andrén opeille. Xavier jatkaa JJ:n saavuttua puolutuksen valmentajana ja pelaa myös itse joukkueessa kesällä.

Valmennustiimissä jatkaa myös Harri Mäki-Pesola hyökkäyksen koordinaattorina. Puolustuksen koordinaattori pyritään löytämään seuran lähipiiristä. Lisää uudesta päävalmentajasta lähiaikoina. Linjavalmennuksesta talvikaudella vastaavat Teemu Niemelä ja vierailevana Joakim Salo. Joukkueen huoltajina jatkavat Teemu Pusa ja Mika Valkama.

Kaikki uutiset

Bearsin kausi päättyi Ouluun (09.08.2010)

Huttunen ja Björkroth EM-kisohin! (24.07.2010)

Sunnuntaina runkosarjan viimeinen kotipeli! (07.07.2010)

Kuriton karhulauma suupala Taftille! (05.07.2010)

Glorydays-matsissa riitti tapahtumia (23.06.2010)

Kotitappio Bearsille (22.06.2010)

Glorydays-tapahtuma la 19.6. (11.06.2010)

Karhun kämmen oikenee (10.06.2010)

Kotiavaus su 6.6. 17.00 Tekonurmi Urheilukeskus (03.06.2010)

Kauden avajaiset Amarillossa pe 4.6! (02.06.2010)

Bearsille avausvoitto Kouvolassa! (30.05.2010)

TAFT - Bears 42-25 (21-3) (23.05.2010)

Bears töpeksi avausottelunsa! (16.05.2010)

Bears avaa kauden Helsingissä la 15.5. 69ersia vastaan! (14.05.2010)

Bears - Oakmen Harjoitusottelu tänään 4.5. Karhuhallissa! (04.05.2010)

A-junioreiden peli Trojansia vastaan peruuntui! (30.04.2010)

Bears-junioreille voitto! (25.04.2010)

A-junioreiden kausi jatkuu sijoitusotteluilla (19.04.2010)

A-junioreille avausvoitto Tampereella! (06.04.2010)

Bearsille puolustaja Yhdysvalloista! (30.03.2010)

Bears taistellen tappioon (29.03.2010)

A-juniorit avaa pelikauden sunnuntaina 28.3. (22.03.2010)

Nate Lewis palaa Poriin! (15.02.2010)

A-nuorten Sm-sarja alkaa Porissa su 28.3. Wolverinesia vastaan  (05.02.2010)

Bearsin D- ja E-junnut hakee pelaajia! (22.01.2010)

Bears varsin tutuilla nimillä vuoteen 2010 (25.12.2009)

Bears toivottaa rauhallista joulua (25.12.2009)

Pelaaja-valmentaja Xavier André piinapenkissä? (10.12.2009)

Bearsin edustusjoukkueen runko kasassa - valmentaja Yhdysvalloista! (09.12.2009)

Bears palkitsi kauden 2009 parhaat! (27.11.2009)

Pori Bearsin johtokuntaan uusia kasvoja! (27.11.2009)

Pori Bears ry. Syyskokous ja päättäjäiset 20.11.2009 (09.11.2009)

Akseli Fonsen Suomi-paitaan! (28.09.2009)

Bears junioreiden divarikunkku! (26.09.2009)

Bears kiittää kaudesta 2009! (09.09.2009)

Kuusi Bearsin junioria maajoukkueleirille! (07.09.2009)

Bearsin kausi päättyi tappioon! (07.09.2009)

Bears välierään Kuopioon! (03.09.2009)

Vaahteramaljan lipunmyynti käynnissä! (18.08.2009)

B-junioireille tuplavoitto Rajaritareista! (10.08.2009)

Bearsille kotitappio (08.08.2009)

Vaasa luovutti sarjan! (05.08.2009)

Bears kohtaa sotapäällikkö Bedwellin! (04.08.2009)

Bearsille toinen vierastappio (03.08.2009)

Kausi jatkuu, Steelers - Bears La 1.8. Kuopiossa! (27.07.2009)

Junioreilla kulkee! (06.07.2009)

Bears joukkuepelillä voittoon! (30.06.2009)

Bearsille halvat pisteet! (24.06.2009)

Leppoisaa juhannusta! (18.06.2009)

Karhun nahka kesti Kouvolassa! (14.06.2009)

Karhuille avausvoitto - Steelers kukistui Herralahdessa! (07.06.2009)

Bears - Northern Lights 22-30 (6-9) (25.05.2009)

Bearsin b-junnut selvään voittoon! (22.05.2009)

Pori Bears & Vaakuna Yö Pori - Kauden 2009 avajaiset! (18.05.2009)

Pori Bearsin otteluohjelma 2009 (13.05.2009)

Bears A-juniorit Divarimestaruuteen! (02.05.2009)

Edustusjoukkue 2009: Kauraoja täynnä nuoruuden intoa! (30.04.2009)

Bears - Roosters 16-6 (0-6) (24.04.2009)

A-junioreille avausviikonlopusta voitto ja tappio! (16.04.2009)

Pori Bearsin kausikortit myynnissä! (26.03.2009)

Bears nuorten sarjoissa 2009 (20.02.2009)

Uusia pelaajasitoumuksia Bearsin edustusjoukkueeseen (13.02.2009)

Super-sunnuntain satoa! (03.02.2009)

Vaasa West Coast Vikings vierailee Porissa sunnuntaina 1.helmikuuta (30.01.2009)

Tony Sandhu jatkaa kasvattajaseurassaan! (19.01.2009)

Bears mukaan a- ja b-junioreiden sarjoihin (17.01.2009)

Pori Bears 2009 1.divisioona - alustava pelaajaluettelo (30.12.2008)

Bears toivottaa rauhallista joulua (23.12.2008)

AFL-kausi 2009 peruttu jenkeissä! (17.12.2008)

Fonsen jatkaa Bearsissa! (16.12.2008)

Pori Bearsille Nuoren Suomen paikallistukea! (11.12.2008)

Matias Niekka jatkaa Bearsissa - tavoitteena ulkomaat! (02.12.2008)

Bears palkitsi 2008 parhaat (10.11.2008)

Bearsin johtokunta jatkaa nykyisellään! (10.11.2008)

Bears saa vahvan valmennustiimin kaudelle 2009! (28.10.2008)

Valmentajaksi Bearsiin? (14.10.2008)

Pori Bears 2009 seinäkalenteri joka seinälle! (13.10.2008)

Harjoitusvuorot käyntiin 1.10.2008 alkaen (22.09.2008)

Hakala, Setälä ja Nummelin maajoukkueeseen! (16.09.2008)

Pori Bears hakee uusia pelaajia! (05.09.2008)

Bearsin kausi päättyi tappioon (04.09.2008)

Bears - Northern Lights 39-16 (26-8) (24.08.2008)

Lappeenrannasta ei kotiintuomisia. (18.08.2008)

Bears voittoon Oulusta! (09.08.2008)

Lauantain 9.8. ottelu ja tailgate-juhla siirretty Karhuhalliin! (08.08.2008)

Superviikonloppu 9.-10.8. (04.08.2008)

Lohkovoitto karkasi Wolverinesille! (03.08.2008)

B-juniorit lohkokärkeen (27.07.2008)

Kotivoitolla takaisin sarjakärkeen! (14.07.2008)

Bearsin Riku Kuusisto Nuorten Em-kisoihin Sevillaan! (09.07.2008)

Bears sarjakärkeen! (07.07.2008)

Bearsille voitokas viikonloppu! (01.07.2008)

Bears vs. Rajaritarit La 28.6 klo 15:00 Herralahdessa! (23.06.2008)

B-juniorit Bears vs. Buthers su 29.6. 15:00 (22.06.2008)

Oulussa viisi ja puoli tuntia käkättimeen! (16.06.2008)

Jimmie Russell avausvoiton takuumiehenä (03.06.2008)

JEFU - koulu siirretään! (27.05.2008)

Bears kärsi tappion avausottelussa (24.05.2008)

su 25.04vs. Raptors (Lieto-Salo)17.00 Karhuhalli
harjoitukset
juniorit:
Uudet juniorit voivat ilmoittautua torstaisin Karhuhallissa 18.30. Kyselyt teemu.niemela(a)poribears.fi

edustusjoukkue:
Edustusjoukkueen harjoitusohjelma edustus-foorumilla. Kyselyt teemu.niemela(a)poribears.fi


harjoituskalenteri
Pelaaja!
Muista ilmoittaa poissaolosi sähköiseen TeamSnap-harjoituskalenteriin
Kirjaudu sähköiseen harjoituskalenteriin tästä.
pyydä tunnukset osoitteesta teemu.niemela@poribears.fi

info@porinbears.fi | www-sivut: