kotiottelut
uutiset

Pelaaja-valmentaja Xavier André piinapenkissä? (10.12.2009)

Xavier André tutummin X valmentaa Pori Bearsia päävastuullisena maaliskuun alkuun asti. X tuli Poriin ensimmäisen kerran kaudeksi 2008 Valencia Firabatsista Matias Niekan houkuttelemana. Nyt on lähdössä kolmas kausi Porissa ja tänä vuonna X ei enää lähtenyt eurooppaan kevääksi. Lukuunottamatta satunnaisia Lontoon vierailuja X asustelee Porissa. On siis aika pienelle ajatustenvaihdolle:

Esittelisitkö itsesi? Xavier André, 23 vuotta, englantilainen, hyvä esittely?

Olet matkustanut ympäri maapalloa jonkin aikaa, missä kaikkialla olet vaikuttanut?

Wow, hyvä kysymys, jenkkifutiksen takia pääasiassa. Lista on pitkä. Olen pelannut New Yorkissa, Ohiossa ja North Carolinassa – näissä paikoissa olin opiskellessani ja pelatessani arena-futista sisähalleissa. Lisäksi olen ollut Tanskassa, Hollannissa, Skotlannissa, Italiassa, Espanjassa ja kotikaupungissani Lontoossa. Ja tietenkin myös Suomessa. En ole pelannut joukkueissa kaikissa noissa maissa, mutta noissa kaikissa olen käynyt pelaamassa Eurobowl-pelejä tai jenkkifutikseen liittyen joka tapauksessa!

 

Valmennat nyt Porissa, kerro siitä?

Olen valmentanut aikaisemmin miesten ja junioreiden joukkueista erilaisissa ympäristöissä, mutta täällä Porissa haaste on erilainen. Suurin ero on, että tämä on pienempi kaupunki, missä olen tottunut asumaan ja työskentelemään. Joukkue on hieno ja suurin osa on motivoituneita harjoitteluun. Harjoitusolosuhteet ovat joukkueella hyvät. Käytössä on Karhuhalli ja kuntosali, jossa käymme on myös hyvä.

 

Minkä takia olet juuri Porissa?

Heh, hyvä kysymys? Moni asia, mutta minulla on nykyään paljon hyviä ystäviä Porissa. Pidän täällä touhuamisesta, sillä kuten sanoin, harjoitusolosuhteet ovat hyvät ja niille, jotka haluavat tehdä töitä ja kehittyä on täällä siihen mahdollisuus. Kaikki on pyöräily- tai kävelymatkan päässä, joten kaikki on mahdollista. Varsinkin kesäisin kaupunki on myös eläväinen jazz-festivaaleineen ja todella kiva kesänviettopaikka (joskus myös talvella;-)

 

Kerro Pori Bearsista?

Bears on organisoitu ja hyvin johdettu joukkue täynnä  ystävällisiä ihmisiä ja hyviä jätkiä. Bearsissa en tunne olevani vierailija!

 

Aiotko myös pelata Bearsissa ensi kaudella?

Kyllä, uskoisin niin. Pelaan ja teen mitä pystyn auttaakseni joukkuetta menestymään ja kehittymään tänä vuonna!

 

Mitä odotat tulevalta kaudelta Porissa?

Odotan, että joukkue pääsee taas Spagettimaljaan ja voittaa tällä kertaa!

 

Mitkä ovat Pori Bearsin vahvuudet ja heikkoudet?

Vahvuus on monipuolinen lahjakkuus kaikilla pelipaikoilla ja paljon kokeneita pelaajia auttamassa nuorempia, jotka ovat Bearsin tulevaisuus. Joukkueessa ei pelätä haasteita. Heikkous tällä hetkellä on, että on meneillään sukupolvenvaihdos ja uusilla pelaajilla on vielä paljon opittavaa kasvaakseen vastuuseen kentällä. Nuoruus on siis sekä heikkous että vahvuus.

 

Miten vertaisit Suomen jenkkifutista muihin maihin?

 

Pidän sitän hyvin vertailukelpoisena tietyissä asioissa. Täältä löytyy kyllä nopeutta, voimakkuutta ja taitoa. Ehdottomasti kärkimaita tässä lajissa ja toiminta on hyvin organisoitua. Mm. Tilastoinnit ja muut asiat hoidetaan mallikkaasti. Myös olosuhteet ovat pääsääntöisesti joukkueilla parhaat missä olen ollut Euroopassa.

 

 

Miten kuvailisit 1.divisioonan tasoa Suomessa?

 

Taso on melko hyvä. Isoin ero isoihin joukkueisiin Suomessa ja Euroopassa on pelaajien lukumäärä. Kaiken kaikkiaan se on ihan vertailukelpoinen moniin Euroopan sarjoihin.

 

Millaista on olla ”import-player” Suomessa?

Erittäin hauskaa! Välillä tulee toki tylsää, mutta harvoin. Täällä on paljon mukavia ihmisiä ympärillä ja meininki niin erilaista kotipuoleen verrattuna (Lontoo), että tämä on ehdottomasti hieno elämänvaihe ja kokemus.

 

Mitä haluaisit sanoa Suomen Jefu-väelle?

 

MORO!

Kaikki uutiset

Bearsin kausi päättyi Ouluun (09.08.2010)

Huttunen ja Björkroth EM-kisohin! (24.07.2010)

Sunnuntaina runkosarjan viimeinen kotipeli! (07.07.2010)

Kuriton karhulauma suupala Taftille! (05.07.2010)

Glorydays-matsissa riitti tapahtumia (23.06.2010)

Kotitappio Bearsille (22.06.2010)

Glorydays-tapahtuma la 19.6. (11.06.2010)

Karhun kämmen oikenee (10.06.2010)

Kotiavaus su 6.6. 17.00 Tekonurmi Urheilukeskus (03.06.2010)

Kauden avajaiset Amarillossa pe 4.6! (02.06.2010)

Bearsille avausvoitto Kouvolassa! (30.05.2010)

TAFT - Bears 42-25 (21-3) (23.05.2010)

Bears töpeksi avausottelunsa! (16.05.2010)

Bears avaa kauden Helsingissä la 15.5. 69ersia vastaan! (14.05.2010)

Bears - Oakmen Harjoitusottelu tänään 4.5. Karhuhallissa! (04.05.2010)

A-junioreiden peli Trojansia vastaan peruuntui! (30.04.2010)

Bears-junioreille voitto! (25.04.2010)

A-junioreiden kausi jatkuu sijoitusotteluilla (19.04.2010)

A-junioreille avausvoitto Tampereella! (06.04.2010)

Bearsille puolustaja Yhdysvalloista! (30.03.2010)

Bears taistellen tappioon (29.03.2010)

A-juniorit avaa pelikauden sunnuntaina 28.3. (22.03.2010)

Nate Lewis palaa Poriin! (15.02.2010)

A-nuorten Sm-sarja alkaa Porissa su 28.3. Wolverinesia vastaan  (05.02.2010)

Bearsin D- ja E-junnut hakee pelaajia! (22.01.2010)

Bears varsin tutuilla nimillä vuoteen 2010 (25.12.2009)

Bears toivottaa rauhallista joulua (25.12.2009)

Pelaaja-valmentaja Xavier André piinapenkissä? (10.12.2009)

Bearsin edustusjoukkueen runko kasassa - valmentaja Yhdysvalloista! (09.12.2009)

Bears palkitsi kauden 2009 parhaat! (27.11.2009)

Pori Bearsin johtokuntaan uusia kasvoja! (27.11.2009)

Pori Bears ry. Syyskokous ja päättäjäiset 20.11.2009 (09.11.2009)

Akseli Fonsen Suomi-paitaan! (28.09.2009)

Bears junioreiden divarikunkku! (26.09.2009)

Bears kiittää kaudesta 2009! (09.09.2009)

Kuusi Bearsin junioria maajoukkueleirille! (07.09.2009)

Bearsin kausi päättyi tappioon! (07.09.2009)

Bears välierään Kuopioon! (03.09.2009)

Vaahteramaljan lipunmyynti käynnissä! (18.08.2009)

B-junioireille tuplavoitto Rajaritareista! (10.08.2009)

Bearsille kotitappio (08.08.2009)

Vaasa luovutti sarjan! (05.08.2009)

Bears kohtaa sotapäällikkö Bedwellin! (04.08.2009)

Bearsille toinen vierastappio (03.08.2009)

Kausi jatkuu, Steelers - Bears La 1.8. Kuopiossa! (27.07.2009)

Junioreilla kulkee! (06.07.2009)

Bears joukkuepelillä voittoon! (30.06.2009)

Bearsille halvat pisteet! (24.06.2009)

Leppoisaa juhannusta! (18.06.2009)

Karhun nahka kesti Kouvolassa! (14.06.2009)

Karhuille avausvoitto - Steelers kukistui Herralahdessa! (07.06.2009)

Bears - Northern Lights 22-30 (6-9) (25.05.2009)

Bearsin b-junnut selvään voittoon! (22.05.2009)

Pori Bears & Vaakuna Yö Pori - Kauden 2009 avajaiset! (18.05.2009)

Pori Bearsin otteluohjelma 2009 (13.05.2009)

Bears A-juniorit Divarimestaruuteen! (02.05.2009)

Edustusjoukkue 2009: Kauraoja täynnä nuoruuden intoa! (30.04.2009)

Bears - Roosters 16-6 (0-6) (24.04.2009)

A-junioreille avausviikonlopusta voitto ja tappio! (16.04.2009)

Pori Bearsin kausikortit myynnissä! (26.03.2009)

Bears nuorten sarjoissa 2009 (20.02.2009)

Uusia pelaajasitoumuksia Bearsin edustusjoukkueeseen (13.02.2009)

Super-sunnuntain satoa! (03.02.2009)

Vaasa West Coast Vikings vierailee Porissa sunnuntaina 1.helmikuuta (30.01.2009)

Tony Sandhu jatkaa kasvattajaseurassaan! (19.01.2009)

Bears mukaan a- ja b-junioreiden sarjoihin (17.01.2009)

Pori Bears 2009 1.divisioona - alustava pelaajaluettelo (30.12.2008)

Bears toivottaa rauhallista joulua (23.12.2008)

AFL-kausi 2009 peruttu jenkeissä! (17.12.2008)

Fonsen jatkaa Bearsissa! (16.12.2008)

Pori Bearsille Nuoren Suomen paikallistukea! (11.12.2008)

Matias Niekka jatkaa Bearsissa - tavoitteena ulkomaat! (02.12.2008)

Bears palkitsi 2008 parhaat (10.11.2008)

Bearsin johtokunta jatkaa nykyisellään! (10.11.2008)

Bears saa vahvan valmennustiimin kaudelle 2009! (28.10.2008)

Valmentajaksi Bearsiin? (14.10.2008)

Pori Bears 2009 seinäkalenteri joka seinälle! (13.10.2008)

Harjoitusvuorot käyntiin 1.10.2008 alkaen (22.09.2008)

Hakala, Setälä ja Nummelin maajoukkueeseen! (16.09.2008)

Pori Bears hakee uusia pelaajia! (05.09.2008)

Bearsin kausi päättyi tappioon (04.09.2008)

Bears - Northern Lights 39-16 (26-8) (24.08.2008)

Lappeenrannasta ei kotiintuomisia. (18.08.2008)

Bears voittoon Oulusta! (09.08.2008)

Lauantain 9.8. ottelu ja tailgate-juhla siirretty Karhuhalliin! (08.08.2008)

Superviikonloppu 9.-10.8. (04.08.2008)

Lohkovoitto karkasi Wolverinesille! (03.08.2008)

B-juniorit lohkokärkeen (27.07.2008)

Kotivoitolla takaisin sarjakärkeen! (14.07.2008)

Bearsin Riku Kuusisto Nuorten Em-kisoihin Sevillaan! (09.07.2008)

Bears sarjakärkeen! (07.07.2008)

Bearsille voitokas viikonloppu! (01.07.2008)

Bears vs. Rajaritarit La 28.6 klo 15:00 Herralahdessa! (23.06.2008)

B-juniorit Bears vs. Buthers su 29.6. 15:00 (22.06.2008)

Oulussa viisi ja puoli tuntia käkättimeen! (16.06.2008)

Jimmie Russell avausvoiton takuumiehenä (03.06.2008)

JEFU - koulu siirretään! (27.05.2008)

Bears kärsi tappion avausottelussa (24.05.2008)

su 25.04vs. Raptors (Lieto-Salo)17.00 Karhuhalli
harjoitukset
juniorit:
Uudet juniorit voivat ilmoittautua torstaisin Karhuhallissa 18.30. Kyselyt teemu.niemela(a)poribears.fi

edustusjoukkue:
Edustusjoukkueen harjoitusohjelma edustus-foorumilla. Kyselyt teemu.niemela(a)poribears.fi


harjoituskalenteri
Pelaaja!
Muista ilmoittaa poissaolosi sähköiseen TeamSnap-harjoituskalenteriin
Kirjaudu sähköiseen harjoituskalenteriin tästä.
pyydä tunnukset osoitteesta teemu.niemela@poribears.fi

info@porinbears.fi | www-sivut: