kotiottelut
uutiset

Bears taistellen tappioon (29.03.2010)


Bears - Wolverines 8-22 (0-14)

Bearsin a-nuoret avasivat kauden tappiolla viime vuoden sm-sarjan kakkosta Helsinki Wolverinesia vastaan. Wolverines hoiti voiton rutiinilla kotiin, vaikka Bears sai alulle orastavan loppukirin.

Wolverines sai otteluun paremman lähdön. Juniorisarjoissa rutinoituneemmat helsinkiläiset onnistuivat ottelun ensimmäisellä puoliajalla kahden touchdownin ja yhden safetyn arvoisesti. Bears sai alkujännituksen lauettua moottorit käyntiin toisella puoliajalla, mutta omat karkeat virheet sekä vastutajan tarkat otteet hyydyttivät takaa-ajon.

Bearsin toisen puoliajan otteet ansaitsevat erityismaininnan. Puolustuksen selkeä tiivistyminen sekä hyökkäyksen rutiintason nousu antavat uskoa seuraaviin peleihin. Ensimmäisellä puoliajalla Bearsilla oli suuria vaikeuksia pysäyttää erityisesti Wolverinesin vikkelämmät etenijät. Toisella puoliajalla Bears onnistui tässä huomattavasti paremmin lukuunottamatta Wolverines kolmatta maalia, jossa kotijoukkueen päät painuivat hieman turhan aikaisin oman karkean erikoispelivirheen jälkeen.

Wolverinesin ykköspelinrakentajan ollessa sivussa oli vieraiden heittopeli vaivalloista. Suurimmat siivut vastustaja eteni suunnanmuutospeleillä ja hyökkäyksen juoksupelin rutiinitaso oli hyvä. Voimajuoksullakin joukkue eteni välillä, mutta sen kotijoukkue sai kuitenkin melko hyvin pysähtyämään. Wolverines puolustus pysyi pääosin tiiviinä erityisesti tukimiesten ja hyvän heittoryntäyksen johdosta, mutta toisella puoliajalla Bears sai edettyä välillä hyviäkin siivuja.

Bearsin vahvin oli Topias Holopainen, joka raatoi monen muun ohella sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Samu Sjövall onnistui hyökkäysessä maalinteossa ja oli muutenkin erittäin pirteä. Laitahyökkääjä Aleksi Nummelin oli toivottuaan virus-taudista hyvällä pelipäällä. Puolustuksesta on vaikea nostaa ketään erikseen esille. Ensimmäiselle pelille tyypillisesti puolustus nukahti ajoittain suunnanmuutospeleissä dramattisesti, mutta esitti ajoittan erittäin kovaa fyysistä peliä isokokoisempaa vastustajaa vastaan. Joukkotaklaukset olivat ajoittain mieltänostattavaa katsottavaa.

Kotijoukkueelle jäi parannettavaa runsaasti, kuten varmasti kaikille ensimmäisen kierroksen jälkeen. Erityisesti virheiden määrän puolittaminen noistaisi voiton mahdollisuuksia. Peli oli kaikin puolin sunnuntaina siistiä. Lähinnä tuomarit joutuivat liputtamaan vääristä aloituksissa, liiasta miesmäärästä ja parista kovammasta kielen ilmauksesta.

Bears lähtee seuraavaan peliin Tampereella Saintsia vastaan pääsiäispäivänä Pirkkahallin. Saints koki rökäletappion uudestisyntynyttä Helsinki Roostersia vastaan. Viime vuonna a-nuorten 1.divisioonassa Bearsilla hävinnyt Roosters on saanut houkuteltua riveihinsä liigaringin pelaajia ja on muutenkin saanut lisää pelaajia, joten ennakkosuosikin viittaa asetellaan monelta taholta punanuttujen niskaan. Toisessa lohkossa ei vielä suuria eroja syntynyt, mutta Jaguaarit oli odotetun vahva kukistaen Salon/Lieden Raptorsin ja Steelers yllätti viime vuodesta hieman heikentyneen mestari-Trojansin.

Bearsin peli Tampereella su 4.4. klo. 19.30.

Kaikki uutiset

Bearsin kausi päättyi Ouluun (09.08.2010)

Huttunen ja Björkroth EM-kisohin! (24.07.2010)

Sunnuntaina runkosarjan viimeinen kotipeli! (07.07.2010)

Kuriton karhulauma suupala Taftille! (05.07.2010)

Glorydays-matsissa riitti tapahtumia (23.06.2010)

Kotitappio Bearsille (22.06.2010)

Glorydays-tapahtuma la 19.6. (11.06.2010)

Karhun kämmen oikenee (10.06.2010)

Kotiavaus su 6.6. 17.00 Tekonurmi Urheilukeskus (03.06.2010)

Kauden avajaiset Amarillossa pe 4.6! (02.06.2010)

Bearsille avausvoitto Kouvolassa! (30.05.2010)

TAFT - Bears 42-25 (21-3) (23.05.2010)

Bears töpeksi avausottelunsa! (16.05.2010)

Bears avaa kauden Helsingissä la 15.5. 69ersia vastaan! (14.05.2010)

Bears - Oakmen Harjoitusottelu tänään 4.5. Karhuhallissa! (04.05.2010)

A-junioreiden peli Trojansia vastaan peruuntui! (30.04.2010)

Bears-junioreille voitto! (25.04.2010)

A-junioreiden kausi jatkuu sijoitusotteluilla (19.04.2010)

A-junioreille avausvoitto Tampereella! (06.04.2010)

Bearsille puolustaja Yhdysvalloista! (30.03.2010)

Bears taistellen tappioon (29.03.2010)

A-juniorit avaa pelikauden sunnuntaina 28.3. (22.03.2010)

Nate Lewis palaa Poriin! (15.02.2010)

A-nuorten Sm-sarja alkaa Porissa su 28.3. Wolverinesia vastaan  (05.02.2010)

Bearsin D- ja E-junnut hakee pelaajia! (22.01.2010)

Bears varsin tutuilla nimillä vuoteen 2010 (25.12.2009)

Bears toivottaa rauhallista joulua (25.12.2009)

Pelaaja-valmentaja Xavier André piinapenkissä? (10.12.2009)

Bearsin edustusjoukkueen runko kasassa - valmentaja Yhdysvalloista! (09.12.2009)

Bears palkitsi kauden 2009 parhaat! (27.11.2009)

Pori Bearsin johtokuntaan uusia kasvoja! (27.11.2009)

Pori Bears ry. Syyskokous ja päättäjäiset 20.11.2009 (09.11.2009)

Akseli Fonsen Suomi-paitaan! (28.09.2009)

Bears junioreiden divarikunkku! (26.09.2009)

Bears kiittää kaudesta 2009! (09.09.2009)

Kuusi Bearsin junioria maajoukkueleirille! (07.09.2009)

Bearsin kausi päättyi tappioon! (07.09.2009)

Bears välierään Kuopioon! (03.09.2009)

Vaahteramaljan lipunmyynti käynnissä! (18.08.2009)

B-junioireille tuplavoitto Rajaritareista! (10.08.2009)

Bearsille kotitappio (08.08.2009)

Vaasa luovutti sarjan! (05.08.2009)

Bears kohtaa sotapäällikkö Bedwellin! (04.08.2009)

Bearsille toinen vierastappio (03.08.2009)

Kausi jatkuu, Steelers - Bears La 1.8. Kuopiossa! (27.07.2009)

Junioreilla kulkee! (06.07.2009)

Bears joukkuepelillä voittoon! (30.06.2009)

Bearsille halvat pisteet! (24.06.2009)

Leppoisaa juhannusta! (18.06.2009)

Karhun nahka kesti Kouvolassa! (14.06.2009)

Karhuille avausvoitto - Steelers kukistui Herralahdessa! (07.06.2009)

Bears - Northern Lights 22-30 (6-9) (25.05.2009)

Bearsin b-junnut selvään voittoon! (22.05.2009)

Pori Bears & Vaakuna Yö Pori - Kauden 2009 avajaiset! (18.05.2009)

Pori Bearsin otteluohjelma 2009 (13.05.2009)

Bears A-juniorit Divarimestaruuteen! (02.05.2009)

Edustusjoukkue 2009: Kauraoja täynnä nuoruuden intoa! (30.04.2009)

Bears - Roosters 16-6 (0-6) (24.04.2009)

A-junioreille avausviikonlopusta voitto ja tappio! (16.04.2009)

Pori Bearsin kausikortit myynnissä! (26.03.2009)

Bears nuorten sarjoissa 2009 (20.02.2009)

Uusia pelaajasitoumuksia Bearsin edustusjoukkueeseen (13.02.2009)

Super-sunnuntain satoa! (03.02.2009)

Vaasa West Coast Vikings vierailee Porissa sunnuntaina 1.helmikuuta (30.01.2009)

Tony Sandhu jatkaa kasvattajaseurassaan! (19.01.2009)

Bears mukaan a- ja b-junioreiden sarjoihin (17.01.2009)

Pori Bears 2009 1.divisioona - alustava pelaajaluettelo (30.12.2008)

Bears toivottaa rauhallista joulua (23.12.2008)

AFL-kausi 2009 peruttu jenkeissä! (17.12.2008)

Fonsen jatkaa Bearsissa! (16.12.2008)

Pori Bearsille Nuoren Suomen paikallistukea! (11.12.2008)

Matias Niekka jatkaa Bearsissa - tavoitteena ulkomaat! (02.12.2008)

Bears palkitsi 2008 parhaat (10.11.2008)

Bearsin johtokunta jatkaa nykyisellään! (10.11.2008)

Bears saa vahvan valmennustiimin kaudelle 2009! (28.10.2008)

Valmentajaksi Bearsiin? (14.10.2008)

Pori Bears 2009 seinäkalenteri joka seinälle! (13.10.2008)

Harjoitusvuorot käyntiin 1.10.2008 alkaen (22.09.2008)

Hakala, Setälä ja Nummelin maajoukkueeseen! (16.09.2008)

Pori Bears hakee uusia pelaajia! (05.09.2008)

Bearsin kausi päättyi tappioon (04.09.2008)

Bears - Northern Lights 39-16 (26-8) (24.08.2008)

Lappeenrannasta ei kotiintuomisia. (18.08.2008)

Bears voittoon Oulusta! (09.08.2008)

Lauantain 9.8. ottelu ja tailgate-juhla siirretty Karhuhalliin! (08.08.2008)

Superviikonloppu 9.-10.8. (04.08.2008)

Lohkovoitto karkasi Wolverinesille! (03.08.2008)

B-juniorit lohkokärkeen (27.07.2008)

Kotivoitolla takaisin sarjakärkeen! (14.07.2008)

Bearsin Riku Kuusisto Nuorten Em-kisoihin Sevillaan! (09.07.2008)

Bears sarjakärkeen! (07.07.2008)

Bearsille voitokas viikonloppu! (01.07.2008)

Bears vs. Rajaritarit La 28.6 klo 15:00 Herralahdessa! (23.06.2008)

B-juniorit Bears vs. Buthers su 29.6. 15:00 (22.06.2008)

Oulussa viisi ja puoli tuntia käkättimeen! (16.06.2008)

Jimmie Russell avausvoiton takuumiehenä (03.06.2008)

JEFU - koulu siirretään! (27.05.2008)

Bears kärsi tappion avausottelussa (24.05.2008)

su 25.04vs. Raptors (Lieto-Salo)17.00 Karhuhalli
harjoitukset
juniorit:
Uudet juniorit voivat ilmoittautua torstaisin Karhuhallissa 18.30. Kyselyt teemu.niemela(a)poribears.fi

edustusjoukkue:
Edustusjoukkueen harjoitusohjelma edustus-foorumilla. Kyselyt teemu.niemela(a)poribears.fi


harjoituskalenteri
Pelaaja!
Muista ilmoittaa poissaolosi sähköiseen TeamSnap-harjoituskalenteriin
Kirjaudu sähköiseen harjoituskalenteriin tästä.
pyydä tunnukset osoitteesta teemu.niemela@poribears.fi

info@porinbears.fi | www-sivut: