Pori Bears on solminut tulevaa pelikautta 2010 koskevan sopimuksen tukimies Kendral Ellisonin kanssa. Bearsin ja Ellisonin sopimus syntyi pitkän kartoitus- ja hakuprosessin päätteeksi, jonka aikana Bears neuvotteli jopa parin-kolmenkymmenen kandidaatin kanssa.
Ellison on 22-vuotias, juuri valmistumassa oleva pienen yliopiston kasvatti. Div.III-tasolla jalkapalloa pelaavassa Rhodes Collegessa (Tennessee) opintojaan päättävä Ellison on valmentajiensa ja joukkuetovereidensa kiittelemä pelaaja. Häntä kuvaillaan esimerkilliseksi joukkuepelaajaksi ja yliopistojoukkueensa yhdeksi tärkeimmistä pelaajista.
Jalkapallonuransa aikana Ellison pääasiassa pelannut tukimiehen paikkaa, mutta myös puolustuksen endin, takamiehen ja jopa keskushyökkääjän paikan pelaaminen luonnistuu 179cm ja 100kg kokoiselta syvän etelän mieheltä. Hän on pelaajana myös avoin useiden pelipaikkojen pelaamiseen.
Myös joukkueensa kapteenistoon kuulunut Ellison merkkautti Senior-kautenaan 2009 60 taklausta, 17 pelinrakentaja-säkkiä, aiheutti 4 fumblea ja teki yhden touchdownin. Hänet valittiin senior-kaudellaan myös konfrenssin tähdistöön. Valmentajan kuvailevat häntä nopeaksi ja vahvaksi sekä hyväksi heittoryntääjäksi, joka tekee paljon pelejä puolustukselle.
Valmentaja JJ Fayed oli tyytyväinen tehtyyn hankintaan: "Puolustuksessamme on valmiiksi nuoria ja urheilullisia kavereita, mutta halusimme vielä lisää kokemusta ja taitoa mukaan. Ellison vaikuttaa sopivalta pelaajalta joukkueeseemme ja olen erityisen tyytäinen hänen asenteeseensa pelaamista kohtaan - hän todella halusi tulla meille ja me todella halusimme hänet." Coach Fayed piti näkemistään videoista ja uskoo Ellisonin olevan todellinen uhka vastustajien pelinrakentajille ja antavan enemmän työrauhaa myös puolustuksen takakentälle. "Lyhyen vartensa Ellison korvaa isolla sydämellään ja tukimieheksi hyvällä nopeudellaan", Fayed toteaa.
Ellison liitty joukkueeseen toukokuun aikana. Bearsin rosteri on sopimuksen myötä lähes valmis. Parin-kolmen kotimaisen/paikallisen veteraanipelaajan lopullisten päätösten valmistuessa rosteri saa lopullisen muotonsa todennäköisesti huhtikuun aikana. Kauden mittaan rosteria täydennetään tarvittaessa riippuen pelaajiston terveydentilasta ja markkinoiden tarjonnasta.
Edustusjoukkueen kausi käynnistyy jo 15.5. Helsingissä 69ersia vastaan.
Liikkuvaa kuvaa pelaajasta: http://www.youtube.com/watch?v=oUGlf7ylOgE